tiistai 31. heinäkuuta 2018

Ruotsista kotiin II: Trunsö

Klikkaa kartan nuppineuloja lukeaksesi lisää S/Y Aavan kesäreissusta. Ruotsin reissuun pääset kiinni vaikka tästä.


(kartan reitti on summittainen, ei käytettäväksi tarkkaan navigointiin)

Österskäristä suuntasimme kevyessä myötätuulessa kaakkoon, Trunsön saarelle. 16 mailin matka alkoi venymään tuulen alkaessa heikentymään, mutta avaamalla fokka spiirapuomilla isopurjeen vierelle "virsikirjalle" saatiin n. 4 solmun vauhti päälle.

Myöhäisellä saapumisella Trunsöön oli kääntöpuolensa - Trunsön lyhyt laituri pohjoisreunan vieraspaikkojen osalta oli jo aivan täynnä. Laituri vetää ehkä max 10 venettä ankkuriin, loput laiturin sivustat pitää jättää yhteysalusliikenteelle. Heinäkuun huippusesonki oli päällä, olisi pitänyt tulla varmaan vähän puolen päivän jälkeen, jos olisi paikan halunnut täältä varmistaa.

Trunsön laiturilla on jätettävää tilaa yhteysalukselle, ankkuripaikkoja olisi 6-8 kappaletta. 

Tarkastimme yhteysaluksen aikataulun ja satamaemännältä saimme luvan jäädä vähäksi aikaa ns. kielletylle paikalle, ja siirsimme veneen syrjään hyvissä ajoin ennen yhteysaluksen saapumista illalla.

Trunsö on Pidä Saaristo Siistinä Ry'n kehityskohde monipuolisine palveluineen  (lue lisää Trunsöstä PSS'n sivuilta).

Tervetuloa Trunsölle. 
Yllä listatun lisäksi saaresta löytyy puucee, tiskipaikka ja jopa vaatteidenpesukone. Parin sadan metrin päästä laiturilta löytyy aivan mahtava piknikpaikka - pirttipöytäryhmä laakean kallion laelta, mistä näkymät merelle ja mm. Jurmon, Utön, Björkön ja Bodön saarille.

Luontopolku oli sikäli vähän höntti, että polun merkit loppuivat parin sadan metrin kävelyn jälkeen. Maanomistaja ei kuulemma salli luontopolun merkkauksia mailleen, siinä sitten vähän harhaillaan ympäri saarta hakien sopivaa reittiä. Onneksi saari on valtaosin tyhjänä asutuksesta joten pihoille ei tule haahuiltua.

Mutta, mikä tekee Trunsöstä poikkeuksellisen, on saaren emäntä / isäntä:



Tapasin Trunsössä saariemäntä Paulan, hänen kanssaan vaihdettiin kesän kuulumisia. Paula on saaressa heinäkuun loppuun, jonka jälkeen kollega Teemu tuli jatkamaan saaressa vielä elokuun puolelle.

Trunsön emäntä Paula helleaamun ahvensaaliin äärellä, kohta tarjolla savuahvenia. 

Trunsöstä tulee positiivisessa mieleen Tukholman saaristo ja Skärgårdstiftelsenin hallinnoimat paikat. Hienoa että satamalla on joku emäntä/isäntä, jolla näkemys, motivaatio ja into pitää paikkaa kunnossa ja kehittää sitä. Lisää tämmöistä Suomenkin saaristoon!

Trunsöstä jatkettiin hidasta kotimatkaa kohti itää, seuraavaksi Tunnhamnin kautta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti