lauantai 9. syyskuuta 2017

Omalla veneellä Helsingin seudulla II: Vallisaaren kautta Isosaareen

Osa I: Vallisaari
Osa III: Suomenlinna

Pari viikkoa sitten otimme viikonloppukohteeksi Helsingin edustan vanhat sotilassaaret Vallisaaren ja Isosaaren.

Kuninkaansaaren ja Santahaminan välissä vastaan tuli perinnelaiva, yli 10m/s luoteistuulessa kelpasi näidenkin purjehtia. 
Vallisaaressa voi käydä vielä syksyn aikana. mutta Isosaari on jo suljettu kaudelta 2017. Isosaaren verkkosivuilla ilmoitetaan että rantautuminen omalla veneellä 4.9. jälkeen on kiellettyä.

Vallisaaressa oltiinkin jo käyty keväällä (lue täältä lisää), ja paikka silloin oikein hyväksi todettiin kaikin puolin. Torpedolahden vieraslaiturille mahtui edelleen hyvin yöpymään ja se oli todella suojainen lauantai-iltana vallinneelta yli 10 m/s luoteistuulelta. Palveluiden harkittu vajanaisuus (mm. ei sähköä laitureille, vessoina puuceet) ohjannee parempia palveluita halajavat mm. Suomenlinnaan.

Vallisaaren vieraslaituri löytyy Torpedolahdelta, Kuninkaansaaren ja Vallisaaren välistä. 
Rantaravintolan lohikeitto oli maukasta - santsatakin sai - tämän jälkeen jaksoi tehdä n.3 kilometrin kävelylenkin Vallisaaren puolella. Kustaanmiekassa oltiin juuri ruotsinlaivojen ohitusaikaan.







Sunnuntaina, aamiaisen jälkeen ajoimme vajaat pari mailia etelään Isosaareen. Isosaari avautui yleisöille kesällä 2017, mutta syyskuun alussa sinne on jo asetettu rantautumiskielto loppuvuodeksi.

No, tässä vähän jälkijättöinen kuvakatsaus saaren nähtävyyksiin ja palveluihin. Olkoon tässä jo ennakkoon ensi kevään vierailuiden varalle.

Isosaaren opaskartta: nähtävää riittää. 

Saaren pohjoisrannalta löytyvät kaksi vieraslaituria: Todella suojainen "laguuni" on tarkoitettu pienemmille (alle 1,5m syväyksen ja 9 metrin pituuden) veneille. Isommille veneille on tarjolla ulompi, jykevä betonilaituri. Tämä laituri on avoin luoteen - koillisen tuulille, ei kannata harkita käyntiä jos vähänkin kovempaa tuolta suunnalta tuulee.

Ulkolaiturilla oli väljempää. Satama avoin luoteen - kaakon välisille tuulille. Elokuun viimeisenä sunnuntai-iltapäivänä oli aivan täyttä. 

Isosaaren laguunin vieraslaituri

Sisälaiturilla poijunväli riitti justjajust H-veneelle. 

Ohjeita vierasveneilijöille Isoaareen, elokuu 2017.

Teimme parin tunnin kävelylenkin Isosaaressa. Löytyi pitkiä metsäisiä tienpätkiä, lukittuja kasarmeja ja asuintaloja, vanhoja tykkiasemia, siisti pieni golfkenttä, upseerikerholle asettunut kahvila-ravintola. Vaikuttaa siltä että Isosaaren kehitys on vasta aluillaan.

Isosaaren palvelupiste on Upseerikerhon ravintolassa. 
Isosaaren golfkentän 4-reiän viheriö ja vanha tulenjohtoasema(?)

Isosaaressa riittää historiallisia kerrostumia

Vanha, osittain käytöstä poistettu tykkiasema "Rikama". 

Tykkiasemadesignia 1920-luvulta. 



1 kommentti:

  1. Hei!
    Vaikuttaapa kiinnostavalta kohteelta, tuo Vallisaari. En ole itse siellä vielä ehtinyt käymään, mutta ensi kesänä pitäisi varmaan ottaa vene alle ja käydä katsomassa, mitä saarelta löytyy. Tuon Isosaaren goldkentänkin voisi käydä testaamassa, saisi kaksi harrastusta yhdistettyä samalle päivälle, veneilyn ja golfin.
    Kiitos näistä kohdevinkeistä!
    https://www.aarresaaret.fi/vallisaari/

    VastaaPoista